Näytteestä huomaa, kuinka tiivistä tekstiä
tällä metodilla syntyy. Kun mahdollisuus sanan lisäämiseen vuorokauden odotuksen
jälkeen vihdoin avautuu, tilaisuutta ei halua heittää hukkaan jollain tyhjällä
tai epäolennaisella. Ja silti on myös päiviä, jolloin sanoja ja, sekä, eli, tai,
vai, mutta, vaan on syytä käyttää. Tiiviyden seurauksena on, että tekijä tajuaa
vähän väliä maalanneensa itsensä nurkkaan tavalla tai toisella. Miten ihmeessä
tuosta tai tästä sanasta on mahdollista jatkaa yhtään mihinkään?
Rajoite
synnyttää pian myös oivalluksen: sanat hyvin harvoin esiintyvät erillisinä tai
yksin, ilman suhdetta tai kytköstä toiseen sanaan tai toisiin sanoihin. Subjekti
on jonkin kaltainen ja se myös yleensä tekee jotakin jollakin tavalla. Kieli on
myös täynnä fraaseja tai muita sanarykelmiä, ja tällä metodilla niiden käyttö
tuntuu melkein fuskaukselta. Jos yhtenä päivänä kirjoitan sanan "taivaan",
seuraavana päivänä on mahdoton lisätä sen perään "tähden" tai
"talikynttilät". Epätavanomaisesta hidastelusta ja niukkuudesta ei myöskään saa
irti sen tarjoamaa "hyötyä", jos yrittää ajatella liian paljon eteenpäin, tätä päivää pitemmälle.
Kala joka anteeksiannon lahjana muistuttaa
pelkureiden takapihalla jäsenistäni,
kehon suhteellisen tavanomaisena tilana
jyrkän lintumaisen lasiesineen intohimosta.
*
Niin kiittää lailla elokuun
kysymys
näkökulmasta, dialogisesta ostamisesta
kehystää ajatuksia
vedenpaisumuksesta
ikkuna lopulta, ei kynnys, tavuröykkiö.
*
Äänesi
monihahmotteinen, kasvosi tanssivat,
tavoitteen ahkeruuteen sopivan hiilen
hiljaisuus
hetkellisesti masentunut, hallinnan kiemurrelleet,
tuudittamat
väitteet läpitunkemattomasta.
*
Ja pinnan tuolle huudan päällekkäisten
kysymysten läpi, nimeään syvällisemmin
kumpikin väärä kaksikerroksinen linnake,
simpukka, polku, muste, vyöryvä mennyt.
*
Lintua kiehtovan veden sanelet
putoavan
nimettömän tekemisen ja liikkuvan äänen
kohmeinen orgia virheenä,
Egyptin olot,
lasinkirkas mielihyvä, olankohautus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti