Vesa Haapalan Alexis on hieno romaani, koska se pidättäytyy ilmeisistä ratkaisuista. Romaani kuvaa Seitsemän veljeksen syntyvaiheita, mutta ei tyrkytä tulkintaa siitä. Se nostaa esiin A. Ahlqvistin A. Kiveen kohdistaman nöyryyttävän kritiikin, mutta ei ryve ja vello sen yksityiskohdissa. Se ei kauhistele ilmeistä, tai kaipaa sääliämme.
Romaani kertoo minämuodossa kirjoitetun päiväkirjan tapaan kirjailijan elämästä vuosina 1866-1870. Jo ensi riveillä tehdään tuttavuutta Kalman herran kanssa ja hetkeä myöhemmin kurkotetaan taivaalle ja tähtien taakse sekä kuvain että konkretian keinoin. Elämän mittakaava asetetaan heti. Päivän kirjoitusurakan jälkeen seuraa uneton yö. Kivi astuu ulos, nojaa koivun runkoon ja sitten:
"Olin kuin hautakammion rauhassa. Ehkä lempeä enkeli oli jäänyt nukkumaan puun kruunuun, ja pian kuulin hänen huokauksensa. Se väikkyi ylleni, ja pääni kääntyi luoteeseen, jokin veti silmiäni sinne ja käski ne avata. Omituinen näky, vieläkään en tiedä, syntyikö se mielessäni, vai ilmestyikö minulle kaukainen maailma, mutta kankaan ja korkean pellon harteilla oli kivinen tanner, sumu kohosi sen kyljillä. Siellä kasvoi vihreä taivaanyrtti, loiste väritti yrtin, ja sen päärmeistä tiukkui valo, joka kirkkaana suikeroi vuoren hämärässä, ja ylimpänä häilyi heikko, ujo päivänkaari kuin olisi se ollut itse pyhä päivännousu. Mikä oli tuo tienoo ja miksi se minulle näytettiin, asuiko siellä joku ja paikkaa rakensi vai tyhjänäkö se minua odotti?"
Ollaan romaanin toisella sivulla, ja saman tien kirjailija Kiven pään sisällä. Meille näytetään hänen näkynsä. Jos meinaa olla aiheensa väärti, se on paras todistaa saman tein. Seuraa kolmesataa sivua ihmisen ja runoilijan kamppailua kuolemaa ja pahuutta vastaan, mutta myös todenkaltaista kuvausta erälläkäynnistä, kirjailijan ponnisteluista tekstin ja julkaisemisen parissa, rakkauden ongelmista, nälästä ja sairaudesta, spermasta, kusesta ja paskasta, alkoholismin ja hulluuden kokemuksista. Sen kaiken keskellä yksi kolmikymppinen mies luo kokonaisen kirjallisuuden ja nostaa sen korkeimmalle mahdolliselle tasolle.
-jatkuu-
Tuo unenomainen näky, jonka siteerasit, perustuu osin Kiven runoon "Kesäyö" - lainauksissani tai pikemminkin kirjallisissa muunnoksissani - tässä runosta proosaksi tai proosarunoksi - joista Kiven tajunta syntyy, olen pyrkinyt löytämään alkuperäisen tekstin idean ja sitten suuntaamaan sitä oman tulkintani mukaan. Kyseisessä kohdassa Kiven näkyyn sulautuu "yliajallisesti" myös Hieronymus Boschin maalauksen piirteitä. Kiven tajunta on näin tekstuaalista päällekirjoitusta ja tulkintaa, mutta olen pyrkinyt värittämään tämän tekstuurin siten, että se tuntuu "aidolta" tai sellaiselta, että lukija saa siitä "kokemuksellisen" paikan.
VastaaPoista